Onnettomuus on järkytys myös ulkopuolisille paikallaolijoille ja niin auttaminen ei välttämättä suju yhtä hyvin kuin heidän tekonsa ja järjenjuoksunsa tavallisesti.
Vahvat tunnereaktiot ja urautuneisuus tai kehon kireys eivät sovi yhteen vaan kehoa pitäisi pitää rennon liikunnallisesti, hiukan tukevammassa reunoilta käsien osalta herkässä asennossa kuin keikutettaessa, niin että tunteille jää tilaa vaikuttaa rytmiin, tyyliin, keskittymiseen, ajattelutapaan ja elämänviisauden ääneen.
Ajattelun puolestaan sopisi olla teoreettisen sijasta käytännönläheistä ja arkijärkistä, tunteille tilaa antavaa ja tunteiden tuomia painotuksia kuuntelevaa sekä elämänviisasta.
Loukkaantuneeseen yhteydenpidoss pitäisi olla elekielinen sosiaalisuus mukana, jotta ymmärtää hänen näkövinkkeliään, mitä hän on tekemässä, mihin keskittynyt, mitä toivoo, mitä tuntee mistäkin asiasta, kenen teot hänelle hyvin sopivatja missä olisi tyylinvaihdoksen (herkemmäksi?) tai hienosäädön varaa. Arkijärki on tässäkin hyvä apuri. Kehoon koskemisen tavan tulisi olla pikemminkin tunteva kuin järkevä, jotta huomaa helpommin, miltä mikin asento luokkaantuneelle tuntuu ja miten moni-ilmeinen eli tajuissaan oleva loukkaantunut on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
One can comment under each blog post of mine, but the blogs are aimed for a global audience, so the comments too should be from a so general point of view, and with well workkng beautiful values.