sunnuntai 20. tammikuuta 2013

13. AIDS, immunipuolustuksen heikkous ja koko elämäntavalla pariin sitoutuminen, lähialueen eheyden vaaliminen

Tavallistakin huterampi vaikutelma, mutta:
AIDS näyttäisi liittyvän siihen, kun on liian vääräntyyppinen pari ja vielä etsii oikeita uomiaan parin löytämisen saralla, niin ettei oikeastaan kuuluisi olla sellaisen parin kanssa läheisissä kanssakäymisissä ollenkaan, niin on pikemminkin irtosuhteiden kohdalla kuin luomassa kestävää parisuhdetta. Täytyisi satsata avioliittoon koko elämäntavan voimalla ollen sosiaalinen kuin ystävät ja elämäntoverit ja pari tosimielellä myös pari kuukautta tulevaisuuteen sitoutuen.
Immuunipuolustus näyttäisi liittyvän siihen, kuka on läheinen ja kuka ei. Terveen immuunipuolustuksen ihmisellä tuo ero on selvä. Rikkinäinen immuunipuolustus liittyy siihen, kun sallii yhtä aikaa lähellään sekä nykyistä paria että uusia ehdokkaita, muttei ole kiinteästi sitoutunut identiteetiltään heihin.

Imuunipuolustus yleensä ehkä liittyy siihen, että sisätilan, itselleen läheisen, kehon, oman tilan eheyttää vaalii ja varoo laskemasta lähelleen sellaisia, jotka eivät ole läheiseen suhteeseen tervehenkisesti sitoutuneita. Ei saa siis esim. nykyisen heilan huonouden vuoksi ottaa hänen tilalleen lähelleen uutta heilaehdokasta vaan on annettava uusien suhteiden kehittyä omalla dynamiikallaan sotkematta niitä vanhaan, ja vanhan toki etääntyä arjen rutiineista ym, jos ei kerran niin käheiseen kpntaktiin kanssasi sovi.

29.10.2017   Syksyn ja kevään ulkoilusäät tuovat erillisyyttä, jos ulkoilee tervehenkisesti eikä ruuan avulla lämpimänä pysytellen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti