sunnuntai 3. elokuuta 2014

24. Ebola ja arvostava asenne elefantteihin / elävöittävän kauniisti soivat virret

Tämän päivän Itä-Savossa olikuva Afrikassa ebolaan sairastuneita hoitavista afrikkalaisista lääkäreistä. Siitä tuli vaikutelmana mieleeni, että arvostava asenne elefantteihin tai se, ettei tiedä elefanteista yhtään mitään, voisi parantaa ebolasta. Se, ettei arvosta hienoa, näkyvän suurikokoista, ymmärrettävissä olevan hidasta, riittävän vanhaa ja elinympäristössä käytännössä mahtitekijänä olevaa olentoa, on jotenkin ihan pielessä, täysin epärealistista ja siitä seuraa jonkinlainen elimistön "mitä, häh?"-reaktio flunssineen ja sisäisine verenvuotoineen - ehkä samaa kantaa kuin täällä syysflunssa kaikkien hyönteisten menehtymisen tai horrokseen vaipumisen jälkeen: kaikki ruuantuotanto ja kesän kokeminenhan on hyönteisten varassa, olisi syytä arvostaa niitä. Eli pitäisi asennoitua elefantteihin jokseenkin siten kuin suomalainen luonnonystävä isompiin karvaturreihin ja lintuihin: arvostavasti, näiden viisautta kunnioittaen, näille hyvää toivoen, näiden mielipiteitä kunnioittaen, sopusointyuiseen yhteiseloon pyrkien.

Ebola vaikuttaa flunssalta, jota pahentaa masennus siitä, miten huonolla tolalla ovat elämisenmahdollisuudet yhteiskunnassa, siis jonkinlainen vielä paikkaansa löytämättömän nuoren aikuisen masennus paikoilleen jumiutuneisiin oloihinsa tyytyväisiin vanhempiin pomoihin, opettajiin jne, näiden hänelle liian ikäviksi laittamiin leinoloihin. Masennuksen pahentamaa flunssa tekee ikävämmäksi kuuman ilmaston kaikkialla olevat bakteerit, jota tuovat taudin sisäiset verenvuodot. Yhteiskunta paremmalle tolalle, sivistynyttä kirjallisuutta ja uskonnon kaunis hyväätekevä näkökulma. Se, miten virret joskus soivat elävöittävän kauniisti, vähän kuin suvivirsi, voisi kai parantaa ebolasta.

7.2.2016 Luin netistä jostakin afrikkalaisten verenvuotokuumeiden oireista ja minusta ne muistuttivat siltä kuin jonkun muun tai muiden sairastuneen lähistöllä koulutettu perspektiivi olisi liian tyhmäja kliininen, elämänkielteinen tai suvaitsematon ja dominoiva, ja kenties antiseptisyyttä liiaksi arvostava, mutten tuosta nyt sitten tiedä.

31.8.2019   Näin elokuunloppupuolella, kun syksy lähenee, vaikuttaa ianakin osa etelämaalaisista Suomessa sairastavan flunssaa jotenkin toisella tavalla, raskaasti, lieneekö ebola, joka silloin olisi masennuksen ja flunssan yhdistelmä, kun oma henkilökohtainen tulevaisuus vaikuttaa synkältä ja siinä tarttisi tehdä jokin iso elämänmuutos parempaan, avarakatseiusen hyvään päin, mutta muut kenties mieluusti jatkavat vanhoilla laduillaan, esim. ilmastoa osaavat syksyn alussa tai ne, jotka pitävät ammatista, jota et kestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti