lauantai 18. heinäkuuta 2015

88. Ihmeparannusohjeyritelmä XI * Sosiaaliset vaikutteet & ruumiinrakenne

Kun ihmisten kanssa on sosiaalinen ystävälliseen tapaan kontaktiin uppoutuen, niin omaan olemukseen tarttuu hetkeksi tai joksikin aikaa heidän tyyliään ja tekemisentapaansa, elämänasennettaan ja näkymiään tavallisine käytännön kuvioineen ja sosiaalisten suhteiden piirteineen. Seurassa ollessa tarttuu elekieleen myös tuon toisen piirteitä, ja jos uskoo kropan voivan muuttua vikkelään, ihan hyvin jo sekunnissa, niin tuon toisen kropan mittasuhteita ja olemusta väliaikaisesti myös. Tällä tapaa pitäisi voida oppia, mikä piirre aiheutaa minkäkinlaisern kropan, ja niin piirteitä ja hahmotustapoja valitsemalla voida valita itselleen kussakin suhteessa terve kroppa. Koska tällaiset vaikutelmat vaihtelevat hetkestä toiseen, voivat kropan piirteetkin vaihdella hetkestä toiseen ja seurasta toiseen. Niinpä on luultavaa, että toisina hetkinä on parantunut ja toisina sairastunut ja useimpina hetkinä elää oman arkensa taitotasolla aika lailla urillaan. Mutta noista jos oppisi poimimaan ne hyödylliset vaikutteet ja hyväätekevät mielikuvat, asenteet, tottumukset jne., niin paranisi paljon ihan jo sekunnissa tai kolmessa.
Oma vaikutelmani on, että yleine taitotaso määrää kropankin kuntoa: tunarin kroppa prakaa, kun hän ei huolehdi siitä kunnolla, ja hyvää laatua elämänviisaasti tekevä tuo hyvää vaikutetta muillekin myös kropan osalta.
(Näin tuntuisin saavan sekunnissa hampaiden väliset raot kasvamaan niin, että hammaslanka luistaa väljästi, jos se ensin jäi samaan rakoon jumiin.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti