keskiviikko 18. marraskuuta 2015

167. Liukkaalla kaatumisen varominen ja pehmentäminen

"Liukkaat kelit
Jää on liukasta. Vielä paljon liukkaammaksi sen tekee, jos sen päällä on vettä, jolloin kaatuu helposti. Syksyllä ja keväällä, kun sulaa ja jäätyy vuorotellen, on jäisiä kelejä niin, että epätasaisen jään päällä on vettä. Silloin on tajuttava, että koko ajan voi kaatua.
Kaatuessa lysäytetään peffa maahan kuin säkki, lösähdyksen loppuosasta iskua pehmentäen, ja otetaan kädellä myös tukea pehmeästi eikä jäykästi, sillä isku voi tuottaa luunmurtuman ranteeseen. Myös lonkkaluunmurtumat ovat jäisillä teillä yleisiä etenkin vanhoilla ihmisillä. Kaatuessa lisäksi yleensä vaatteet kastuvat, joten täytyy mennä heti sisälle vaihtamaan kuivaa ylle.
Astuessa liukkaalle jäälle astutaan tasaiseen kohtaan tai laaksoon niin, ettei alusta ole viettävä, ja pidetään jo astuessakin jalkapohja ihan paikoillaan jäähän nähden. Näin askelista tulee lyhyitä ja kulusta hidasta, mutta paikoillaan oleva jalanpohja pitää jäällä paljon paremmin kuin liikkuva. On myös olemassa jotain liukuesteitä kenkiin, mutten ole niitä koskaan tarvinnut.
Talvella saattaa lumiauran jäljiltä olla lähes huomaamaton kova aivan sileä pinta, johon kaatuu helposti. Parasta kiertää sellaiset!
Varo, etteivät polvesi väänny kaatuessasi.
Liukkaat paikat pääsee kiertämään polun reunoja pitkin, mutta silloin käy helposti niin, että polku levenee sekä askelten jälkien kohdalle että niiden laajaan ympäristöön, ja niin on sekin osa liukas. Siksi ei ole hyvä kiertää liukkaita paikkoja kokonaan tien sivuun astuen vaan vain puolella jalalla astua karheammalle ja puolen jalkaa polulla liukkaalla, niin jää karheaa pitävää polkua myöhemmäksikin eikä tule kaaduttua.
Liukkaalla kulkiessa tulee paljon ihan pieniä sivusuuntaisia horjahduksia ja niin lihakset ovat seuraavana tai sitäseuraavana päivänä kipeinä ja on kovin jäykkä olo, mihin kai auttaisi (vaikka kipeys johtuisi kaatumisesta, jolloin lihaksia on äkkiä kylminä liikuttanut) sauna ja jonkin verran myös kehon pitäminen ihan lämpimänä. Jäykästi ei ole hyvä kulkea jäällä vaan pitäisi olla pehmoisen lötkö, niin ei kaatuessa satuta itseään ja pienet korjausliikkeet ovat helpompia. Liukkaalla kuljetaan ihan hitaasti, etenkin, jos kehosi on jäykkä!
Kun liukkaan kelin jälkeen pakastaa, niin maa jäätyy eikä ole enää niin liukas, mutta on jonkin verran liukas kumminkin. "
Blogistani http://opisuomalaisuus.blogspot.fi  kohdasta vuodenajat

Katso 178. Kivut energianpuutteesta ja lämpö sekä positiivisen mielin puuhaileminen

Katso myös:
Lämmittelyohjeita http://opisuomalaisuus.blogspot.fi/2015/01/viileaan-sopeutuminen.html
129. Selkävaivat ja urautumattomuus & urheilullisuus  11.10.2015
106. Liikkuvuuden ja kunnon ylläpitämisestä  24.8.2015  http://parantamisesta.blogspot.fi/2015/08/liikkuvuuden-ja-kunnon-yllapitamisesta.html
53. Ohjeita kovin heikkokuntoisen liikunnan aloittamiseen  2.6.2015  http://parantamisesta.blogspot.fi/2015/06/ohjeita-kovin-heikkokuntoisen-liikunnan.html
167. Liukkaalla kaatumisen varominen ja pehmentäminen  18.11.2015
182. Paranemisen huonous ja samantapaisten vaivojen parantaminen  30.11.2015
175. Polvikipu ja polven pitäminen oikeassa asennossa  24.11.2015
174. Vanhuudenjäykkyys ja liikunnallisuus & herkkyys  24.11.2015
173. Liikunnan jälkeiset lihaskivut ja yhtä suuren huomion omistaminen liikkumiselle  23.11.2015
172. Lihassäryt & krampit ja liikunnallisuus & lämpö  23.11.2015
178. Kivut energianpuutteesta ja lämpö sekä positiivisen mielin puuhaaminen  25.11.2015


18.2.2022   Jos olet kaatunut liukkaalla, niin toipumisessa auttavat terveet elämäntavat, niiden vire, ja pehmentäminen siltä varalta, että kokin osa on saanut kolauksen tai retkahtanut. Jos jossakin o  keho kyyryssä kuin varuillaan tai jäykkä, niin anna niiden rentoutua omia aikojaan mutta älä liioittele noita vikoja. Ole endi alkuun varovainen kulkiessasi, jottei jännittämisen tuoma kömpelyys ja epäviisaus saa sinua kaatumaan uudelleen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti