tiistai 15. joulukuuta 2015

206. Roikkuvat piirteet & löysä nahka ja tunteenomainen ihannepaino

Minulla on se vaikutelma, että ihmiset, joiden nahka roikkuu pahoin, ovat tunteenomaisesti kiinnittyneitä niin paljon lihavampana elämiseen kuin mihin nahka sopisi. Siitä on kai lähinnä jäänyt lämpöinen mielikuva, tyytyväinen olo ja siihen kroppa siis uskollisesti ihmistä sovittaa, valmistaa. Eli ei pitäisi ottaa mukavuuskysymyksissä mallia ihmisistä, joiden painoihanne on jotakin ihan muuta kuin omasi.

Kropan roikkuvuus, esim. roikkuvat rinnat, tuntuisi olevan kiinni samaistumiskohteista. Jotkut naiset haluavat roikkuvat rinnat, koska eivät halua, että rintoihin kiinnitettäisiin niin paljon huomiota heidän itsensä sijasta. Toiset taas haluavat pystyt rinnat esim. siksi, että ne ovat nätimmät tai luonteenomaisemmat heille itselleen. Jos näiden tyyppiset naiset ovat paljon tekemisissä ja toistensa identiteettien osia, vaikuttaa se käsittääkseni sekä elämäntapoihin että ulkonäköön samanlaistavasti. Niinpä on väliä sillä, että samaistumisryhmään kuuluisi suurin piirtein saman tyypin ihmisiä kuin itse on. 

4.11.2020   Jos tavallaan on ihan ok olo ruuasta mutta on laihduttanut ja tavallaan kaipaisi lämpimämpää oloa, niin auttaisivatkohan villamaisesti lämpimämmät vaatteet,  esim. fleecepaita ja ulkoillessa sen päällä väljä tuulenpitä takki tms lämmin vaate.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti