lauantai 5. joulukuuta 2015

186. Seksuaalisuuden tuomat kivut, heikkous ja jäykkyys sekä parin tavalla tekeminen

Jos seksuaalisuudesta seuraa kipuja, ovat ne yleensä liikunnan jälkeisiä lihaskipuja ja menevät ohi parin päivän jälkeen, jollei rasitus toistu. Jos olet kannatellut toisen painoa tai tehnyt epätavallaisia liikkeitä, epätavallisilla lihaksilla tai epätavallisella tyylillä tai epätavallisella ryhdillä, niin ihan tavalliseen tapaan lihakset siitä kipeytyvät niin, ettei päivän tai parin päästä meinaa päästä liikkumaan. Siihen auttaisi saunassa käyminen ja ehkä kropan pitäminen lämpöisenä pintaa myöten.
Jos sen sijaan tuntuu pistävää kipua, niin olet kai liikkunut eri tavalla kuin kropallesi sillä hetkellä sopisi. Ryhtisi esimerkiksi on voinut saada paljon vaikutetta pariltasi ja niin sinun pitäisi liikkua pitkälti hänen tyylillään eikä omallasi.
Heikkous kai myös liittyy siihen, että olet saanut paljon vaikutteita pariltasi ja nyt sinun pitäisi liikkua hänen tapaisesti ja tehdä hänen puuhiaan hänen tyylillään. Jos yrität muuta, niin se ei luonnistu, mikä tuntuu ehkä heikkoutena: hän ei ole valmistautunut samoihin tekemisiin kuin sinä ja niin ne eivät hänen tavallaan luonnistu.
Heikkoutta seuraa myös, jos yrität tehdä jotakin, missä tuo toinen ei ole ollenkaan taitava, esim. oman sukupuolesi tyypillisiä juttuja.
Jäykkyys voi olla liikunann jälkeisiä lihaskipuja & liikunann jälkeistä jäykkyyttä. Tai sitten jos tuo toinen pitää jotakin osaa kehostaan jäykemmin kuin sinä, niin se tarttuu.

Jos mies on liian tökerö liikkeissään, esim. piittaamaton tai liian ajatuskeskeisesti liikkuva tai kömpelö, voi naisen alapäähän sattua naidessa ihan niin kuin puun oksalla herkkään kohtaan tökkiessä voisi sattua, ja sellaista pitää varoa. Auttaa, jos mies yrittää olla herkempi ja ei vertaa naisen alapäätä kylkeen vaan kasvojen ihoon. Ja jos ei mieti, että joku alapää siellä tökkii, mistä sitä voi tietää, että miten se menee, vaan pitää sosiaalista kontaktia naiseen koko ajan vähän kuin (Tämä ei ole esileikki, ei kuulu olla tönkkö ja tökerö kuten kenties miehen käsitys alapäästään, vaan, jos naiminen ei sujunut, kokeilkaa jälkikäteen tavallisen vaihtelevan yhteydenpidon harjoituksena.) käveltäisiin sormenpäillä sormenpäistä  koskettaen niin on herkkyys, kontakti, liike, vaihtuva tilanne ja tunteet yhtä aikaa, ja kai silloin osaa naisen alapäätäkin ottaa huomioon. Naiminen on sylissä olemista eikä poissa näköpiiristä olemista kuten vaikka peffa tuolille. Sylissä ollessa yleensä nautitaan toisen hyvistä puolista koettaen itse olle mukava kanssa, ja lähdetään etäämmäs, jos ei enää haluta olla niin lähekkäin.

2.5.2017   Jos yhdynnästä tulee verta, niin mies on kai liian tökerön piittaamaton ja silloin on hänen vaikea liikkua herkän huomaavaisesti, mitä naisen alapään terveys vaatisi. Eli parempi olisi vaihtaa mies ystävällisempään, rakastavaan. Tai jos tämä on rakastava mutta molemmat kolhoja järkikeskeisiä epäliikunnallisia, niin harrastaa jotakin liikuntaa, esim. pallopeliä, missä joutuu reagoimaan ja liikkumaan monin tavoin hetken mukaan.

28.1.2022   Jos jo parin tai pariehdokkaan ajatteleminen tuo osan aikaa kipuja, ja jos nikn käy, vaikka vaihtaisit paria, harkitse tousenmaalaista heilaa ja etsi koko laajasta maailmasta. Vääräntyyppinen, väärin asennoituva tms pari voi tuoda ainakkn mahakipuja ja kurdyttä, mutta sellaiset piirteet ovat kulttuurista riippuvaisia, joten etsi se maa tai ne maat, joiden heiloista pudät ja joilla on positiivknen vaikutus elämääsi. Esim netissä ln eri maiden deittisivustoja ja niissä on myös tuon tyypin ulkomaalaisia eli se ei ole ihan sama kuin jos valitsisi maan mutta tuon kiinnostavan maan kulttuurivaikutetta siinä tulee. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti